Nothing but the truth

Jouko Kuisma: Olin pari vuotta sitten esitelmöimässä erään rikkaan öljyvaltion historian ensimmäisessä yritysvastuukonferenssissa, järjestäjänä sikäläinen insinööriliitto. Aiheeni oli yritysvastuun raportointi ja viestintä, ja esitykseni otsikko oli ”Nothing but the truth”. Käytin esitykseni sisällä pitempää siteerausta amerikkalaisen oikeusistunnon valakaavasta ”do you promise to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth”, joka mielestäni kuvaa hyvin yritysvastuun viestinnälle asetettavia vaatimuksia. Salin perällä istuva mies pyysi puheenvuoroa, nousi ylös ja totesi: ”We cannot do that.” Pakko oli vastata tiukasti, että ei ole muuta mahdollisuutta – jos aikoo raportoida ja viestiä yritysvastuun tekemisistä ja tuloksista, on ehdottomasti pysyttävä totuudessa.

Kun ympäristöraportointi alkoi yleistyä 90-luvun loppupuolella, raporteissa oli luvattoman usein kuvia kukkaniityistä ja suomalaisesta järvimaisemasta, istuipa niissä joskus norppakin kivellä päivää paistattelemassa tai merikotka männyn latvassa. Maisemakuvia näkyy raporteissa jonkin verran edelleen ja toki ne joidenkin yritysten toimintaan liittyvät. Raportointi on sittemmin laajentunut yritysvastuun koko kenttään ja kuvitukseen on tullut nuoria, hyvin pukeutuneita, iloisen näköisiä ihmisiä. Tarkoitus on varmaankin kuvata henkilöstön hyvinvointia, mutta eivät nuo hymyilevät nuoret taida aina olla edustava otos henkilökunnasta. No, muistan itse entisistä ajoista, ettei raportin kuvittaminen ollut ihan helppoa.

Kauniita kuvia on mukava katsella, mutta ”nothing but the truth” -linjan inhorealismia edustavana yritysvastuun konkarina olen yhä tiukemmin nostanut faktat kaiken muun aineiston edelle. Toimintatapojen sujuva kehuminen on turhaa, ellei ole faktanäyttöä tuloksista. Kauniiden lupausten antaminen on turhaa, ellei lupausten toteutumista esitellä faktoilla. Huonojen tulosten ja epäonnistumisten kuoliaaksi vaikeneminen heikentää raportoinnin uskottavuutta − harvinaisia ovat ne yritykset, jotka ovat onnistuneet ihan kaikessa tekemisessään.

Totuuden edessä voi joutua epäröimään. Kun aiemmin on sanottu ”edellytämme toimittajiltamme ympäristöpolitiikkamme mukaista toimintaa omien ympäristövaikutustensa minimoimiseksi”, nyt olisi kerrottava, miten tämän edellytyksen toteutumista valvotaan ja tunnustaa, ettei se olekaan ihan helppoa. Tai kun esitellään tuotteiden pientä hiilijalanjälkeä, pitäisi kertoa myös, että niiden tuottaminen kyllä rehevöittää vesistöjä. Huonoja tuloksia voi parantaa, ja kehitystyön avoin esittely faktoilla antaa yrityksestä aina paremman kuvan kuin kertomatta jättäminen.

Olen kirjassani ”Mainetta ja tulosta – yritysvastuun johtamisen lyhyt oppimäärä” esitellyt konsulttivuosinani hyväksi havaitsemaani yksinkertaista johtamismallia, joka nojaa vahvasti faktoihin. Noudatan vanhaa tuttua totuutta: ”Ellet mittaa tekemisiäsi, et tiedä, missä olet nyt etkä voi asettaa tavoitteita, siis et voi johtaa.” Mittaaminen alkaa yrityksen arvoista ja strategiasta. Strategian tulosten julkinen esittely on luonnollista ja yleistä, arvojen toteutumista käytännössä mitataan ja esitellään harvemmin. Kaikkein keskeisimpiä johtamisen välineitä ovat yritysvastuuta ohjaavat johtamisperiaatteet – code of conduct, ympäristöpolitiikka, henkilöstöpolitiikka, hankinnan periaatteet ja niin edelleen – jotka määrittävät, missä asioissa vastuullisuutta aiotaan kehittää ja millaisia lupauksia kehittämiselle annetaan. Näiden julkisten lupausten on oltava mitattavia, koska niiden toteutumista sidosryhmät haluavat seurata. Lupausten toteutumisen esittely on keskeinen osa yritysvastuuraportointia ja -viestintää.

Global Reporting Initiative (GRI) -raportointisuositus – jo neljään kertaan päivitettynä – on merkittävästi edistänyt julkisten johtamisperiaatteiden määrittämistä ja tulosmittarien käyttöä yritysvastuun johtamisessa. GRI-raportointi vaatii olennaisiin asioihin keskittyvää tulosten avointa ”nothing but the truth” -esittelyä ja pätevää perustelua sille, miksi jostakin olennaisesta asiasta ei ole raportoitu. Kirjassani käyn olennaisuusarviointia varten läpi GRI:n viimeisimmän G4-suosituksen mittarit ja kommentoin niitä omien kokemusteni valossa. Tarkempaa raportoinnin opetusta on tarjolla toisessa ST-Akatemian kustantamassa kirjassa ”Mikael Niskala, Tomi Pajunen, Kaisa Tarna-Mani: Yritysvastuu – raportointi- ja laskentaperiaatteet”.

Vuosina 2002–2004 edustin EuroCommercea EU-komission yritysvastuutyöryhmässä ”EU Multistakeholder Forum on CSR”. Foorumissa päädyttiin yritysvastuun edistämiseen vapaaehtoisella pohjalla, koska tarpeellisten lakien nähtiin jo olevan olemassa. Kansalaisjärjestöt vaativat foorumissa lakisääteistä yritysvastuuraportointia ja pitivät vaatimustaan sitkeästi yllä kymmenen vuoden ajan. Lopulta EU-parlamentti hyväksyi vuoden 2014 huhtikuussa EU-komission laatiman direktiivin ei-taloudellisesta raportoinnista. Raportointivelvoite tulee voimaan vuoden 2017 tilikaudella ja koskee tässä vaiheessa suurehkoja yrityksiä, seuraavista kolmesta raja-arvosta kahden tulee ylittyä: 500 työntekijää, liikevaihto 40 miljoonaa euroa, tase 20 miljoonaa euroa.

Direktiivin mukaan tällaisten yritysten on liitettävä toimintakertomukseensa selvitys, jossa annetaan tietoja ympäristöasioista, sosiaalisista ja työntekijöihin liittyvistä seikoista, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta sekä korruption ja lahjonnan torjunnasta. Lisäksi selvityksessä on oltava kuvaus yrityksen liiketoimintamallista ja yritysvastuuta ohjaavista toimintaperiaatteista sekä liiketoiminnan kannalta tärkeimmistä ei-taloudellisista tulosindikaattoreista. Direktiivin pyrkimys on kuitenkin vesitetty sillä, että toimintakertomuksessa annettava selvitys voidaan korvata erillisellä yritysvastuuraportilla, joka voi pohjautua direktiivin perusteluissa lueteltuihin kansainvälisiin raportointimalleihin. Tällaisina on mainittu GRI:n lisäksi muun muassa ISO 26000 -standardi, Global Compact -haaste ja OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille. Vesittäminen tulee siitä, että GRI:n lisäksi mikään muu mainittu malli ei anna mahdollisuuksia raportointiin, koska niissä ei ole määritelty tulosindikaattoreita.

EU-komissio antaa 6.12.2016 mennessä tarkemmat ohjeet raportointimenetelmistä. Ohjeisiin saattaa tulla yleisiä ja alakohtaisia tulosindikaattoreita, mutta ohjeet ovat vain suosituksia eikä niistä ole apua kansallisten lakien laatimisissa, joiden pitää myös olla valmiita 6.12.2016. Ennustankin, että kansalliset lait noudattavat direktiivin epämääräistä linjaa eivätkä sisällä tulosindikaattoreita. Toivottavasti jäsenmaiden vastuuvirkamiehet sentään yrittävät koordinoida kansallisten lakien säätämistä, jotta edes jonkinlainen raportoinnin vertailukelpoisuus säilyisi. Aika kaukana siis vielä ollaan kirjanpitolainsäädännön edellyttämästä tarkkuudesta, vaikka tarkoitus oli saada ei-taloudelliselle raportoinnille lähes yhtä vahva asema kuin taloudelliselle raportoinnille. EU-komission ja EU-parlamentin työssä olisi ollut ehdottoman tärkeää noudattaa ”ellet mittaa, et voi johtaa” -oppia sekä varmistaa yritysten raporttien luotettavuus ja vertailukelpoisuus. GRI-raportointia harjoittaviin, ”nothing but the truth”-periaatetta noudattaviin yrityksiin EU-direktiivi ei onneksi vaikuta millään tavalla.