Tilinpäättäjä 2019 oli toiveiden mukainen tapahtuma

Uutuustapahtuma Tilinpäättäjä 2019 sai osallistujilta paljon kiitosta.

Osallistuin uuteen Tilinpäättäjä 2019 -tapahtumaan ja se oli juuri sitä mitä toivoin. Erityisesti pidin mahdollisuudesta valita ohjelmasta itselleni mieluisimmat moduulit. Kokonaisuus oli rakennettu hyvin, ja ohjelma sisälsi sopivasti vaihtelua, sillä siinä oli kaikille yhteisiä osuuksia sekä asioiden käsittelyä pienemmissä ryhmissä.

Todella hyvää vaihtelua perinteisiin koulutuksiin – ensi vuonna taas uudelleen tapaamaan muita tilinpäätöksen ammattilaisia!”

Pääkirjanpitäjä Pia Pesu
Silmäasema Optiikka Oy

Halusin osallistua tapahtumaan, koska sain valita kattavasta ohjelmasta itselleni tärkeimmät osuudet.

Odotukseni tapahtuman sisällölle olivat korkeat ja ne täyttyivät kaikilta osin. Mielenkiintoisena lisämausteena ohjelmassa toimi tilintarkastajan vinkit tilinpäätökseen. Lisäksi oli mukava kuulla myös toisten osallistujien näkemyksiä eri aiheista.

Tapahtuma oli erinomaisesti toteutettu ja odotan innolla ensi vuotta!”

Kirjanpitäjä Tiina Huttunen
Etelä-Karjalan Tili ja Isännöinti Oy

Kiinnostuitko? Tilinpäättäjä 2020 järjestetään 26.11. Helsingissä ja Onlinetapahtumana. Tule mukaan!

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista