Yrityksen edustaja, eihän rahoitus kaadu puutteisiin kaupparekisteri-ilmoituksissa?

Jarkko Raitio: Monessa yrityksessä työskennellään nyt raivoisasti sen eteen, että yritykselle järjestyisi rahoitus koronakriisin akuutin

Jarkko Raitio, asiantuntija, Suomen Tilintarkastajat ry

Monessa yrityksessä työskennellään nyt raivoisasti sen eteen, että yritykselle järjestyisi rahoitus koronakriisin akuutin vaiheen ylittämiseksi.

Korona on paljastanut puutteita yritysten kaupparekisteri-tiedoissa

Yritysten taloudellinen raportointi ja erityisesti siihen liittyvien rekisteröintivelvoitteiden hoitaminen tai hoitamattomuus ovat nousseet yhdeksi pullonkaulaksi.

Finnvera on kertonut hyödyntävänsä robotisaatiota rahoituspäätösten tekemisessä. Kaupparekisteristä noudetaan siis rahoitusta hakevan yrityksen tietoja. Se tosin tuli Finnveralle yllätyksenä, että kaupparekisterissä olevissa tiedoissa ilmeni puutteita.

Yhtiön johdon on huolehdittava, että rekisteröintivelvoitteet täytetään

Osakeyhtiöillä on velvollisuus rekisteröidä tilinpäätöksensä vuosittainen kaupparekisteriin. Yhtiön johdon tehtävänä on huolehtia siitä, että rekisteröintivelvoitteet täytetään.

Nyt koronakriisin keskellä on ilmennyt, että monilla yrityksillä tilinpäätöksiä ei ole rekisteröity useampaan vuoteen. Keväällä 2020 valmistuvia tilinpäätöksiä (31.12.2019 päättyvältä tilikaudelta) kaupparekisteristä ei vielä tarvitsekaan löytyä, mutta kyse on vanhemmista tilinpäätöksistä.  

Rahoittaja on kiinnostunut myös vanhemmista tilinpäätöksistä

Rahoittajaa kiinnostaa vanhemmat tilinpäätökset.

Miksi? Koska niistä voi päätellä yritystoiminnan kehitystä, kannattavuutta ja rahoitusrakennetta ennen kriisiä. Rekisteritietojen ajantasaisuudesta huolehtiminen kertoo myös yleisestä huolellisuusvelvollisuuden mukaisesta toiminnasta.

Nyt viimeistään tilinpäätökset rekisteriin!

Rekisteritiedot kannattaa laittaa kuntoon myös vanhempien tilinpäätösten osalta, jotta yrityksen rahoitusratkaisut tai luottoluokitus ei turhaan kärsi puutteista. Tilinpäätöksen tulee sisältää kaikki tarpeelliset osat ja myös tilintarkastuskertomus, jos yhtiö on tilintarkastusvelvollinen.   

Kaupparekisterin uudistushankkeet rekisteritietojen ajantasaisuuden edistämiseksi ovat lainsäädäntörintamallakin meneillään, joten asiaan on kyllä kiinnitetty huomiota. Myös Patentti- ja rekisterihallitus on edistänyt asiaa ansiokkaasti viime vuosina.

Tutustu myös:

Lisää samasta aiheesta

Blogit

Kirjanpidon tietopalvelu – kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito

Säännöllisesti päivittyvä ja käytännönläheinen Kirjanpidon tietopalvelu on loistava apuväline jokaiselle kirjanpidon ja tilinpäätöksen parissa toimivalle. […]
Lue lisää
Blogit

Kouluttautuminen ESG-raportoinnin asiantuntijaksi

ESG-raportointi, kestävyysraportointi, vastuullisuusraportointi… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaikka nimityksiä on monia, on yksi asia […]
Lue lisää
Blogit

ESG-raportointi – 3 vinkkiä ensikertalaisille

“Mikä on ESG-raportointi ja mistä lähteä liikkeelle?”, kysyy tällä hetkellä moni. ESG Advisor Katja Tolkilla […]
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Scroll to Top