
Vastuut, ulkopuoliset järjestelyt ja muut hankalat liitetiedot
Liitetiedot ovat suomalaisissa, muiden kuin pörssiyritysten, tilinpäätöksissä aina olleet niukat, mutta vaatimattomat. Suomen yrityskentässä suurin […]
ESGpalvelu kokoaa yhteen kestävyysraportoinnissa ja vastuullisuudessa tarvittavan tiedon.
Säännöllisesti päivittyvä tietopalvelu jokaiselle osakeyhtiön tilinpäätöksen parissa toimivalle.
Sari Lounasmeri, toimitusjohtaja, Pörssisäätiö
Pienelläkin pääomalla pääsee sijoittamisen alkuun ja pitkä sijoitusaika maksimoi tuottoja. Siksi sijoittamiseen kannattaa perehtyä jo nuorena. Sijoittamalla voi edistää myös vastuullista yritystoimintaa.
Tiesitkö, että sijoittamisen voi aloittaa pienilläkin summilla? Teknologian kehityksen ansiosta sijoituspalveluita tarjotaan yhä edullisemmin. Pörssiosakkeita voi ostaa vaikka yhden kerrallaan. Edullisimmillaan pienille ostoille tarjotaan yhden prosentin kaupankäyntipalkkiota. Jos ostat kymmenellä eurolla osakkeen, maksat palkkiota kymmenen senttiä. Lisäksi pankki saattaa veloittaa osakkeiden säilyttämisestä kuukausipalkkion.
Mainokset houkuttavat ostamaan uusia tavaroita ja kuluttamaan enemmän. Ympäristön kannalta olisi parempi käyttää tavaroita pidempään, kierrättää ja harkita uusia ostoksia tarkasti. Säästäväisyys on järkevää myös vaurastumisen näkökulmasta.
”Aikaisemmin halusin aina heti uusimman puhelimen, mutta sitten ymmärsin, että jos haluan miljonääriksi, pitää säästää”, kertoi Pörssisäätiön koulutuksessa aloittanut lukiolainen. Pörssisäätiö kouluttaa 16‒18-vuotiaita nuoria Pörssilähettiläiksi. Nämä vapaaehtoiset nuoret kiertävät yläkouluissa kertomassa oman talouden hallinnasta, säästämisestä ja sijoittamisesta.
Sijoittamiseen kannattaa perehtyä jo nuorena, koska pitkä sijoitusaika kerryttää tuottoja. Jos pystyy säästämään 100 euroa kuussa 20 vuoden ajan, kertyy pankkitilille 24 000 euroa. Jos säästöt sijoittaisi osakemarkkinoille seitsemän prosentin vuosittaisella korolla, kertyisi 20 vuodessa yli 50 000 euroa. Verojen jälkeenkin tästä jäisi käteen noin 43 000 euroa.
Kannattaa siis säästää ja pyrkiä sijoittamaan säästöt tuottaviin kohteisiin. Keskeistä on se, kuinka paljon kuukausittain pystyy säästämään, kuinka pitkäksi ajaksi säästöt sijoitetaan ja mikä tuottoprosentti on. Juuri korkea tuottoprosentti on se, mikä houkuttaa sijoittamaan osakemarkkinoille. Viimeisen sadan vuoden aikana osakemarkkinat – eli pörssiyritysten omistaminen – on tuottanut omaisuuseristä parhaiten, paremmin kuin esimerkiksi talojen, metsän tai kullan omistaminen.
Pörssiyhtiöihin perehtymisessä kannattaa hyödyntää omaa osaamistaan ja kiinnostuksenkohteitaan. Sijoituskohdetta valittaessa voi katsoa esimerkiksi jakaako yritys omistajille osinkoa, minkälaista tuottoa yritys tekee tai onko yritys kovin velkaantunut.
Yhä useampi tarkastelee myös yrityksen vastuullisuutta, kuten sitä, miten yritys kohtelee luontoa ja työntekijöitä. Sijoittajat päättävät käytännössä, mitkä yritykset saavat rahoitusta.
Yrityksen osakkeenomistajat ovat myös tärkeitä päätöksentekijöitä. Sijoittajana ja osakkeenomistajana voit olla mukana edistämässä vastuullista yritystoimintaa. Siten yksilöiden fiksu rahankäyttö ja omistajuus on tärkeää sekä henkilökohtaisen tulevaisuuden että koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Artikkeli luettavissa myös Profiitti – Talous & tilintarkastus -lehdestä 3/2019. Tilaa maksuton lehti sähköisenä versiona!
Lisää si Arvonmääritysten merkitys yritystoiminnassa tuntuu vain jatkavan kasvuaan. Omassa työssäni PwC:llä tarve määrittää arvo […]
Timo Partanen: Vaikka osakeyhtiön veroilmoitus perustuukin pitkälti yhtiön tilinpäätökseen, on verotuksen ja kirjanpidon välillä lukuisia eroja, jotka on osattava huomioida veroilmoitusta laadittaessa.
Riitta Laine: Mitkä tekijät kasvattavat tilintarkastukseen kuluvaa aikaa? Tilintarkastukseen käytetty aika vaikuttaa hintaan.
Liitetiedot ovat suomalaisissa, muiden kuin pörssiyritysten, tilinpäätöksissä aina olleet niukat, mutta vaatimattomat. Suomen yrityskentässä suurin […]
Yritysvastuu ja siihen liittyvä olennaisuus riippuu yrityksestä, toimialasta, toimintaympäristöstä ja ajasta jossa olemme. Olennaisuusarviointi tuo […]
Yrityksiltä edellytettävän ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin määrä kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Lisääntyvän lainsäädännön lisäksi erityisesti […]
Ke 20.9.2023 klo 9.00-15.45
Rakennamme luottamusta. Tahdomme kehittää taloudellista raportointia ja sinun sekä muiden talouden ammattilaisten osaamista.