Kirjanpidon tietopalvelu – kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito

Säännöllisesti päivittyvä ja käytännönläheinen Kirjanpidon tietopalvelu on loistava apuväline jokaiselle kirjanpidon ja tilinpäätöksen parissa toimivalle. Se kerää kirjanpitolait, soveltamisohjeet ja käytännön esimerkit näppärästi kasaan – kaikki saman palvelun alle. Tietopalvelu on toiminut tähän asti osakeyhtiön tilinpäätöksen puurtajien luotettavana kumppanina. Jatkossa samanlainen tuki on tarjolla myös kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidon parissa työskenteleville.

Tietopalvelun kirjoittajat Mikko Lilja ja Jaakko Rönkkö ovat kirjanpitolain soveltamisen rautaisia ammattilaisia. Molemmilta löytyy vankka tausta tilintarkastusalalta. Pitkästä urasta KHT- ja JHT-tilintarkastajina on hyötyä ajatuksien ja kokemuksien ammentamisessa – onhan matkan varrella tullut nähtyä rutkasti eri tasoisia ja erilaisia tilinpäätöksiä. Kokemusta löytyy myös alan akateemiselta kentältä, ja hallintotieteiden tohtoreina Lilja ja Rönkkö osallistuvat mielellään akateemiseen keskusteluun.

Kirjanpidon tietopalvelu tukee tilinpäätöksen tekijää

Kirjanpidon tietopalvelu tukee käyttäjäänsä monella eri tavalla, joista kolme tärkeintä ovat:

1) Säästämällä aikaa
Tietopalvelu tarjoaa kirjanpitolain, viranomaislähteet sekä muun oleellisen ohjeistuksen samasta paikasta. Yhden klikkauksen takana löydät myös lainsäädännön soveltamis- ja tulkintatilanteet sekä runsaasti esimerkkejä.
2) Pitämällä kartalla
Tieto on koottu teemoittain – voit lähestyä asiaa kokonaisuus edellä tai etsiä yksittäistä tietoa tehokkaalla hakutoiminnalla. Palvelu täydentyy jatkuvasti uusilla soveltamis- ja tulkintaohjeilla. Helppokäyttöinen käyttöliittymä auttaa navigoinnissa.
3) Antamalla varmuutta
Tietopalvelun asiantuntijat Jaakko Rönkkö ja Mikko Lilja tarkastavat tietopalvelun kuukausittain ja takaavat tiedon oikeellisuuden. Palvelu täydentyy myös tuoreilla blogikirjoituksilla, joissa pohditaan ajankohtaisia teemoja.

Teetkö kunnan ja kuntayhtymän kirjanpitoa?

Kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito sisältyy jatkossa Kirjanpidon tietopalveluun. Tietopalvelu pitää sinut ajan tasalla siitä, mitä kirjanpidossa tapahtuu ja mitä kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto lausuu. Tietopalvelussa kuvataan käytännönläheisin esimerkein keskeiset kunnan kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät säännökset ja ohjeet.

Tutustu Kirjanpidon tietopalveluun tästä.
Lue myös blogikirjoitus: Kirjanpitolain tulkintaohjeet vihdoin yhden luukun palveluna

Lisää samasta aiheesta

Blogit

ESG-koulutukset: missä järjestyksessä ne suoritetaan Rajaton-koulutuspalvelussa?

Miten ja mitkä ESG-koulutukset kannattaa käydä läpi Rajattomassa? Kestävyysraportoinnin aloittaminen on monissa yrityksissä ajankohtaista ja […]
Lue lisää
Blogit

Sähköisen taloushallinnon datan hyödyntäminen pk-yritysten tilintarkastuksissa

Tietojärjestelmät kehittyvät – pysytkö mukana? Viime vuosien aikana erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten taloushallinnon sähköistyminen […]
Lue lisää
Blogit

Kouluttautuminen ESG-raportoinnin asiantuntijaksi

ESG-raportointi, kestävyysraportointi, vastuullisuusraportointi… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaikka nimityksiä on monia, on yksi asia […]
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Scroll to Top