Kirjanpidon tietopalvelu – kirjanpitolain tulkintaohjeet vihdoin yhden luukun palveluna

Kirjanpidon tietopalvelu toimii tilinpäätöksen laatijoiden, tulkitsijoiden ja tarkastajien kohtaamispaikkana.

Suomalainen kirjanpitolaki on tunnettu kompaktiudestaan ja helppolukuisuudestaan. Laki on lopulta melko lyhyt, vain yhdeksän lukua. Itse lakitekstikin on hyvin selkokielistä – varsinkin kirjanpidon ammattilaisille. Kirjanpitolainsäädännön tulkintaohjeistus on sen sijaan jo haastavampi kokonaisuus, kun pitäisi ottaa haltuun kirjanpitolaki, kirjanpitoasetus, asetus pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista (PMA), ehkä jopa EU:n tilinpäätösdirektiivi.

Kaiken kukkuraksi, kirjanpitolautakunnan historiansa aikana antamista reilusta parista tuhannesta lausunnosta ja lukuisista yleisohjeista täytyy poimia juuri ne nykypäivän kirjanpidossa kaikkein relevanteimmat. Tähän ongelmaan olemme pyrkineet löytämään kunnianhimoisen ja käytännönläheisen ratkaisun – nimittäin ST-Akatemian Kirjanpidon tietopalvelun.

Mikä on Kirjanpidon tietopalvelu?

Kirjanpidon tietopalvelu on nimensä mukaisesti kirjanpidon palvelukokonaisuus, johon teoksen kirjoittajat ovat pyrkineet kokoamaan nykypäivän tilinpäätöksen laatijoiden kannalta kaikkein tärkeimmät kirjanpitolautakunnan kannanotot sekä purkaneet kirjanpitolain ymmärrettäviksi palasiksi pykälä kerrallaan.

Tietopalvelun tavoitteena on toimia tilinpäätöksen laatijoiden, tulkitsijoiden ja tarkastajien kohtaamispaikkana. Siihen päivittyy jatkuvasti ajassa elävän kotimaisen kirjanpitolainsäädäntömme viimeisimmät tulkintaohjeet ryyditettynä ajankohtaisilla, kiinnostavilla ja käytännönläheisillä blogiteksteillä. Tietopalvelusta löydät ns. yhden luukun periaatteella kirjanpidon keskeisimmän sääntelyn alkuperäismuodossaan sekä ajantasaisen tulkintaohjeistuksen – etsitpä ratkaisua yksittäiseen kirjausongelmaan, tilinpäätösesittämiseen tai tiedon tulkitsemiseen.

Teoksen kirjoittajat, Mikko Lilja ja Jaakko Rönkkö, ovat kirjanpitolain soveltamisen rautaisia ammattilaisia, joilla on pitkä kokemus niin tilintarkastusalalta kuin alan akateemiseltakin kentältä. KHT- ja JHT-tilintarkastajina he ovat nähneet urallaan lukemattomia eri tasoisia tilinpäätöksiä, joista he ammentavat ajatuksiaan ja kokemuksiaan tähän uniikkiin tietopankkiin. Lilja ja Rönkkö osallistuvat hallintotieteiden tohtoreina (talousjohtaminen) myös alan akateemiseen keskusteluun.

Toivottavasti nautit tämän uuden ja ainutlaatuisen tietopalvelun pohjattomasta, mutta käyttäjäystävällisesti räätälöidystä tietovarannosta. Laaditaan yhdessä yhä laadukkaampia tilinpäätöksiä!

Kirjoittaja: Jaakko Rönkkö, Revisium Oy

Kiinnostuistko? Tilaa Kirjanpidon tietopalvelu!

Tutustu Kirjanpidon tietopalveluun tarkemmin ja tilaa käyttöoikeudet.

Lue myös blogikirjoitus: Kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito

Jaa artikkeli

Uusimmat sisällöt

Lisää samasta aiheesta

Blogit

IFRS 18 – mitä on tulossa ja miten muutokseen kannattaa valmistautua?

IFRS 18 tuo mukanaan merkittäviä muutoksia taloudelliseen raportointiin. Vaikka standardin nimi saattaa kuulostaa tekniseltä, sen ...
Lue lisää
Blogit

AI-agentit taloushallinnossa

Tekoälystä on puhuttu taloushallinnossa jo pitkään, mutta viime aikoina keskustelu on siirtynyt selvästi uudelle tasolle. ...
Lue lisää
Blogit

Taloushallinnon AI – neljä kiinnostavaa käyttökohdetta

Taloushallinnon rooli organisaatioissa on murroksessa. Yhä enemmän dataa, nopeampia päätöksiä ja tiukempia aikatauluja – silti ...
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Shopping Cart
Scroll to Top