
Vastuut, ulkopuoliset järjestelyt ja muut hankalat liitetiedot
Liitetiedot ovat suomalaisissa, muiden kuin pörssiyritysten, tilinpäätöksissä aina olleet niukat, mutta vaatimattomat. Suomen yrityskentässä suurin […]
ESGpalvelu kokoaa yhteen kestävyysraportoinnissa ja vastuullisuudessa tarvittavan tiedon.
Säännöllisesti päivittyvä tietopalvelu jokaiselle osakeyhtiön tilinpäätöksen parissa toimivalle.
Etäkoulutus vaatii osallistujalta uusia opiskelutaitoja, mutta tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia – Nappaa asiantuntijan vinkit etäopiskeluun.
Kirjoittaja: Nina Ojanen
Taloushallinnon ammattilaisen työhön kuuluu jatkuva muutoksien seuraaminen. Lainsäädäntömuutoksien lisäksi jokaisen ammattilaisen tulee ymmärtää, mitä muutokset tarkoittavat myös käytännössä. Moni on jäänyt kaipaamaan työpaikalla tapahtuvaa sparrailua kollegoiden kanssa ja sen kautta saatuja oivalluksia. Nyt uusien asioiden kanssa ollaan enemmän yksin. Vastuu omasta oppimisesta on jokaisella itsellään.
Perinteisen lähikoulutuksen ehdoton etu on luonteva sosiaalinen kanssakäyminen ja verkostoituminen. Kukapa ei nauttisi valmiista aamupalasta ja alansa parhaiden asiantuntijoiden tapaamisesta! Etäkoulutuksella on kuitenkin oma paikkansa ammatillisten koulutusten tarjonnassa, johon ne ovat tulleet jäädäkseen.
Etäkoulutukset tuovat vaihtoehdon lähikoulutusten ja videokoulutusten välille. Siinä yhdistyvät hyödyt molemmista – mahdollisuus interaktiiviseen keskusteluun asiantuntijan ja muiden osallistujien kanssa ja toisaalta ajansäästö ja helppous, kun matkustamiseen ei tarvitse käyttää aikaa.
Jotta koulutuskokemus olisi yhtä miellyttävä kuin lähikoulutuksessa, on tärkeää, että digitaalinen osaamisympäristö luo sille onnistumisen edellytykset. Digitaaliset osaamisympäristöt ovatkin saaneet valtavan kehityspotkun etäkoulutusten suosion kasvamisen myötä. Koulutusten laatutakuu tulee säilyä aina riippumatta siitä, minkä koulutusmuodon asiakas valitsee.
Etäkoulutus vaatii kuitenkin osallistujilta erilaisia opiskelutaitoja kuin perinteinen opiskelu. Se alkaa aina oman osaamisen kehittämisen suunnittelusta eli niin sanotusta oppimispolusta aina koulutuspäivään saakka. Nappaa seuraavaksi osaamisen kehittämisen asiantuntija Kaisa Karttusen vinkit etäopiskeluun.
Ole hyvin valmistautunut
Valmistele opiskelupaikkasi etukäteen
Mieti miten opit parhaiten
Ole avoin
Aseta itsellesi tavoite koulutukseen
Valitse sinulle sopiva vaihtoehto ja ilmoittaudu mukaan. Voit osallistua yksittäisiin etäkoulutuksiin tai valita Rajaton-koulutuspalvelun, jonka käyttäjänä voit osallistua etäkoulutuksiin rajattomasti.
Lisää si Arvonmääritysten merkitys yritystoiminnassa tuntuu vain jatkavan kasvuaan. Omassa työssäni PwC:llä tarve määrittää arvo […]
Timo Partanen: Vaikka osakeyhtiön veroilmoitus perustuukin pitkälti yhtiön tilinpäätökseen, on verotuksen ja kirjanpidon välillä lukuisia eroja, jotka on osattava huomioida veroilmoitusta laadittaessa.
Riitta Laine: Mitkä tekijät kasvattavat tilintarkastukseen kuluvaa aikaa? Tilintarkastukseen käytetty aika vaikuttaa hintaan.
Liitetiedot ovat suomalaisissa, muiden kuin pörssiyritysten, tilinpäätöksissä aina olleet niukat, mutta vaatimattomat. Suomen yrityskentässä suurin […]
Yritysvastuu ja siihen liittyvä olennaisuus riippuu yrityksestä, toimialasta, toimintaympäristöstä ja ajasta jossa olemme. Olennaisuusarviointi tuo […]
Yrityksiltä edellytettävän ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin määrä kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Lisääntyvän lainsäädännön lisäksi erityisesti […]
Ke 20.9.2023 klo 9.00-15.45
Rakennamme luottamusta. Tahdomme kehittää taloudellista raportointia ja sinun sekä muiden talouden ammattilaisten osaamista.