Ohjelmistorobotiikka osana digitaalista, älykästä taloushallintoa

Ohjelmistorobotiikka | Tulevaisuudessa automaatio tulee väistämättä hoitamaan suuren osan siitä työstä, johon taloushallinnon ammattilaiset ovat perinteisesti käyttäneet aikaansa. Kannattaa siis rohkeasti valjastaa automaation hyödyt käyttöönsä, siirtää rutiinityöt roboteille ja keskittyä talousprosessien kehittämiseen ja liiketoiminnan tukemiseen.

Ohjelmistorobotiikka on yksi työkalu, jolla taloushallinnon automaatiota voi lisätä. Sen ohella on kuitenkin muistettava pitää mielessä omien järjestelmien kyvykkyydet sekä älykkään automaation sovellukset kuten koneoppiminen.

Ohjelmistorobotiikka on jo osa monen yrityksen arkea, mutta nekin, joilla on jo robotiikkaa käytössä, saavat varmasti koulutuksesta uusia ideoita.

Koulutuksessa kerron erilaisista ohjelmistorobotiikan käyttökohteista sekä pääset tutustumaan meidän Aili-robottimme todellisiin caseihin. Lupaan myös paljastaa millaisia ovat tyypillisimmät haasteet robotiikan käyttöönotossa.

Kirjoittaja: Kaisa Nieminen, Efima Oy

Koulutukset

Kaisa Nieminen on toiminut kouluttajana Digitalisoituva taloushallinto -koulutuksessa. Katso kaikki ajankohtaiset sisäisen laskennan koulutukset Rajaton-koulutuspalvelusta.

Lue myös blogikirjoitus: Viisi faktaa ohjelmistorobotiikasta

Lisää samasta aiheesta

Blogit

Taigawise tuo kestävyysosaamista koulutuksiin ja valmennuksiin

Vastuullisuustyö on tullut jäädäkseen ja se näkyy jokaisen yrityksen arjessa. EU:n sääntelyn muutokset ovat tuoneet […]
Lue lisää
Asiakaskokemukset

ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Theodotos Christou

ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Theodotos Christou, Oura | Theodotos Christou innostui vastuullisuudesta maisteriopintojensa aikana ja erityisesti CSRD:n […]
Lue lisää
Asiakaskokemukset

ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Sanna Raukko

ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Sanna Raukko, Forchem | Sanna Raukko toimii regulaatiopäällikkönä ja vastaa niin laadunhallintajärjestelmästä kuin […]
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Shopping Cart
Scroll to Top