ROA, ROE, ROIC, ROCE ja mitä kaikkia niitä olikaan – Muista nämä 3 asiaa mittarin valinnassa

ROA, ROE, ROIC, ROIIC – Ihannemittarin kriteerit

ROA, ROE, ROIC, ROIIC | Teoreettiset vaatimukset täydelliselle suorituksen mittarille ovat kovat. Yrityksen taloudellisten – kuten kaikkien muidenkin – suorituksen mittareiden tulisi antaa olennaista, luotettavaa ja ymmärrettävää informaatiota päätöksenteon tueksi. Mittareiden tulisi, jos ei suoraa mitata, niin ainakin vähintään heijasta strategian ja sen toteuttamisen syy-seuraus -suhteita – ja erityisesti todellisia taloudellisia vaikutuksia.

Mittareiden antaman informaation tulisi myös kertoa niin toteutuneesta suorituksesta kuin myös antaa tulevaisuuta – mielellään niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä – ennakoivaa tai jopa ennustavaa informaatiota. Mittareiden informaation tulee olla myös johdonmukaisia, objektiivista ja vertailukelpoista – niin ajallisesti eri ajanjaksojen välillä kuin myös yrityksen verrokkiyrityksen kanssa.

Mittareita tulisi voidaan käyttää niin pääoman allokointi- ja rahoituspäätösten perustana, toiminnan valvonnassa ja ohjaamisessa sekä erilaisten sopimusten ehdoissa kuten luottojen kovenanteissa, insentiivi- ja palkitsemisjärjestelmissä, earnout:eissa.

Ja erityisesti niiden tulisi kertoa yrityksen kilpailukyvystä ja kyvystä tuottaa arvoa.

Käytännössä on toisin

Käytännössä kuitenkin ei ole olemassa yhtä ainoaa täydellistä mittaria. Kaikkiin mittareihin liittyy omia vahvuuksia ja heikkouksia. Haasteet erityisesti mittareiden osatekijöiden mittaamiseksi sekä niiden kyvyssä heijastaa tulevaisuutta – pääsääntöisestihän yrityksen fokus ja päätökset liittyvät tulevaan toimintaan – ovat johtaneet useiden eri mittareiden kehittämiseen ja soveltamiseen käytännössä.

Yhteinen tekijä kuitenkin yleensä on, että niillä pyritään mittaamaan niin yrityksen operatiivisen toiminnan kannattavuutta ja tehokkuutta – erityisesti yrityksen tai sen eri segmenttien tai toimintojen toimintoihin allokoitujen pääomien suhteellista tuottoa.

Pääoman tuotto % = Tulos / Pääoma

Talousteoreettisena benchmark:ina pääoman tuotolle on pääoman kustannus: yritys tuottaa taloudellista lisäarvoa, ja siten arvoa omistajille, kun toteutunut (tai odotettu) pääoman tuotto ylittää pääoman kustannuksen. Pääoman kustannus myös tuo arviointiin mukaan toiminnan riskin eli riski-tuotto -suhteen.

Taloudellinen lisäarvokate % = Pääoman tuotto % – Pääoman kustannus %

Muista nämä kolme asiaa mittarin valinnassa

1. Mitä mitataan ja miten mitataan

Jokaisella mittarilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Valitse mittari tavoitteen mukaan.

ROA

Koko pääoman tuottoaste (ROA, return on assets). Vaikka ROA:aa voidaan pitää johdon yleisenä tehokkuuden mittarina, ja ehkäpä kohtuullisesti soveltuvana pienten yritysten suorituksen mittaamiseen, ei se erottele yrityksen operatiivista toimintaa rahoituksesta. Lähtökohtana usein on, että yrityksen kilpailukyky ja kyky luoda arvo perustuu nimenomaisesti sen operatiiviseen toimintaan – ei velkavivun käyttöön. Mittaria ei voida myöskään yhdistää johdonmukaisella tavalla arvon luontiin ja siis benchmark:ina käytettävään pääoman kustannukseen. Käytännössä mittarin käyttö onkin huomattavasti vähentynyt, vaikka se voi esimerkiksi luottoluokitusmalleissa esiintyäkin.

ROE

Oman pääoman tuottoaste (ROE, return on equity) voidaan pitää yleisimpänä tilinpäätösinformaation perustavana mittarina pääoman tuotolle yrityksen koko toiminnan ja omistajien näkökulmasta tarkastellen. ROE voidaan myös yhdistää arvon luontiin vertaamalla sitä oman pääoman kustannuksen (omistajien tuottovaatimukseen). Taloudellinen perussääntöhän siis on, että yritys luo arvoa, jos sen aikaansaama pääoman tuotto ylittää pääoman kustannuksen. Ehkäpä yhtenä suurimmista haasteista tälle mittarille on, että siihen vaikuttaa operatiivisen toiminnan lisäksi yrityksen rahoitusstrategia ja siis rahoitusrakenne. Tämä seikka heikentää yrityksen operatiivisen toiminnan kannattavuuden ja tehokkuuden arviointia sekä sen vertailukelpoisuutta muiden yritysten kanssa.

ROIC

Sijoitetun eli sidotun pääoman tuottoaste (ROIC, return on invested capital; myös ROCE, return on capital employed tai RNOA, return on net operating assets) sen sijaan mittaa erityisesti yrityksen operatiiviseen toimintaan sitoutuneen ja rahoitetun pääoman käytön kannattavuutta ja tehokkuutta riippumatta yrityksen rahoitusrakenteesta. Mittari antaa siis täsmällisempää informaatiota yrityksen kyvystä luoda arvoa nimenomaisesti operatiivisen toiminnan avulla, ei rahoitusstrategiallansa. ROIC:in käyttö onkin nykyisin hyvin yleistä ja jopa etusijalla, kun yrityksen toimintaa arvioidaan.  Arvon luonnin arviointia varten käytetään pääoman tuoton kustannuksena WACC:ia (weighted average cost of capital). Tällöin molempien mittareiden – ROIC:in ja WACC:in – tulee olla laskettuna johdonmukaisesti joko verojen jälkeen tai ennen veroja. On kuitenkin hyvä myös huomata, että rahoitusrakenne vaikuttaa arvon luonnin mittaamiseen epäsuoraan WACC:in kaavassa olevien painojen kautta.

ROIIC

Sijoitetun lisäpääoman tuotto (ROIIC, return on incremental invested capital) on puolestaan muunnettu versio ROIC:sta. Mittarin perusversiossa operatiivisen toiminnan tulos (ennen tai jälkeen verojen) jaetaan sijoitetun pääoman muutoksella tilikauden aikana. Mittari siis pyrkii mittaamaan mikä on ollut tilikauden aikana niin käyttöomaisuuteen kuin käyttöpääomaan tehtyjen investointien (eli pääoman muutoksen) antama lisä- tai marginaalinen tuotto – ja näin siis kyseisten investointien kannattavuus ja tehokkuus. ROIIC:ia, kuten ROIC:iakin, voidaan verrata pääoman kustannukseen (WACC) arvioitaessa yrityksen kykyä tuottaa arvoa operatiivisesta toiminnasta. Mittarin tulkitsemista kuitenkin hankaloittaa, se että ainakin pitkäaikaisten investointien tuotot eivät välttämättä synny heti saman tilikauden aikana ja/tai jakaudu tasaisesti eri tilikausille.

2. Valitse joko todellinen taloudellinen tai tulevaisuuteen katsova lähestymistapa

Koska edelliset mittarit perustuvat tilinpäätösinformaation, joka ei välttämä heijasta yrityksen strategian ja toimintojen todellisia (talousteoreettisesti ” käyvissä arvoissa” määriteltyjä) taloudellisia seurauksia ja vaikutuksia, on mittareiden laatijalla kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto on oikaista tilinpäätöslukuja heijastamaan paremmin – jos ei kuitenkaan täydellisesti – taloudellista todellisuutta (esim. EVA® käytettäessä voidaan tehdä jopa yli 150 oikaisua!!!). Tässä yhteydessä on hyvä myös muistaa, että oman pääoman tuottovaatimus (usein CAPM:iin, capital asset pricing model:iin, perustuen) ja WACC ovat estimaatteja, joiden mittaaminen vaatii estimointia.

Toinen vaihtoehto on käyttää suoriteperusteisen tuloksen ja pääoman sijasta kassavirtoja, joihin suoriteperusteisen tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja valinnat eivät vaikuta lainkaan – ainakaan suoraan.

Lisäksi edellisten mittareiden peruslähtökohtana on toteutunut tilinpäätösdata, ja ne siis mittaavat toteutunutta historiallista suoritusta – eivät siis välttämättä tulevaa suorituskykyä. Luonnollisesti mittareiden arvojen tasoilla usein on myös tiettyä ajallista pysyvyyttä, ja näin niiden voidaan katsoa heijastavan yrityksen suorituskykyä tulevaisuudessa. Toisaalta myös tiedetään, että kyseisillä mittareiden arvoilla – varsinkin kun ne ovat huomattavan korkeita tai matalia – on tapaus lähestyä ajan mukana toimialan keskiarvoja.

Tällöin käytännössä avuksi on otettava perinteisempi investointipäätösten perustana olevia ja tulevaisuuteen katsovia – eli usein myös ennustamista tai tulevaisuuden odotuksia vaativia – mittareita. Näitä ovat nykyarvomallit (NPV, net present value) ja sisäisen korkokannan (IRR, internal rate of return) mallit. Lisäksi näiden pohjalta on kehitetty useita muita malleja kuten CFROI (cash flow return on investment), MEROI (market-expected return on investment) sekä myös EVA mallin uusia kehitysversioita. Näiden joissakin tapauksissa kohtuullisen monimutkaisten mittareiden käsittely jätetään tuleviin blogeihin.

3. Mikä on yrityksen kilpailuetu ja -kyky

Mutta vielä lopuksi palataan avainkysymykseen: milloin mittareiden perusteella yrityksellä on kilpailuetua ja -kykyä? Yksinkertainen ROE:n tai ROIC:in – tai niiden tilinpäätösoikaistujen versioiden – soveltaminen yrityksen kilpailuedun ja -kyvyn arvioimiseksi vaatii kaksi vaihetta. Ensiksikin vertailu tehdään vertaamalla yrityksen mittarin arvoa sen suorien kilpailijoiden tai toimialaverrokkien arvoihin. Mutta koska koko toimiala voi olla vaikeuksissa (esim. lentoliikenneyritykset), kyseinen happotesti ei ole riittävä. Toisessa vaiheessa on siis arvioitava ylittääkö yrityksen pääoman tuottoaste myös pääoman kustannuksen eli luoko se taloudellista lisäarvoa – ei siis pelkästään onko yritys kannattavampi kuin sen kilpailijat keskimäärin. Arviointia voidaan luonnollisesti syventää esimerkiksi Du Pont mallin avulla yrityksen kilpailuedun ja arvonluontikyvyn täsmällisempien lähteiden arvioimiseksi.

Kirjoittaja Harri Seppänen on yrityksen arvonmäärityksen ja taloudellisten analyysien sekä IVS-standardien asiantuntija, kouluttaja ja tutkija. Hän on ainoa suomalainen maailman suurimman yritysten arvonmäärittäjien yhdistyksen NACVA (USA) ja EACVA (Eurooppa) hyväksymä Practitioner Member sekä CVA® tutkinnon suorittanut asiantuntija. Hän on myös Aalto-yliopiston laskentatoimen laitoksen vieraileva tutkija (ei työsuhde).

Koulutukset

Harri Seppänen on toiminut kouluttajana mm. Yrityksen arvonmääritys -koulutuksessa. Katso kaikki ajankohtaiset sisäisen laskennan koulutukset Rajaton-koulutuspalvelusta.