
ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Emmi Haljoki | Kestävyysraportointi on kuuma aihe – erityisesti viimeaikaisten uutisten takia. Toiset ovat ottaneet aikalisän raportin kanssa, kun taas toiset haluavat varmistaa paikkansa edelläkävijöinä. Johtava kalibrointiteknologian asiantuntija Beamex kuuluu jälkimmäisiin. Yritys antaakin loistavan esimerkin siitä, mitä hyvä valmistautuminen käytännössä tarkoittaa.
Kun kestävyysraportointiin tähtäävään projektiin etsittiin vetäjää, oma-aloitteinen Emmi ei jäänyt aikailemaan. Business controllerina hänellä oli laajaa näkemystä, mutta päätökseen ottaa haaste vastaan vaikutti myös oma mielenkiinto aihetta kohtaan.
📝 Miten päädyit kestävyysraportoinnin pariin?
Työskentelen yrityksessä, jossa kestävyys kuuluu vahvasti sekä omistajien että asiakkaiden intresseihin. Meille on tärkeätä pysyä alati kiristyvässä kilpailussa mukana. Olemme valmistautuneet tähän hyvin – ja jopa etupainotteisesti. Haluamme olla valmiina vastaamaan asiakkaiden vastuullisuusvaatimuksiin! Olen business controller ja halusin alkaa vetämään kestävyysraportoinnin projektia. Aihe itsessään on jo tärkeä, mutta vaakakupissa painoi myös oma mielenkiinto vastuullisuutta kohtaan.
👍 Kerro omin sanoin ESG-R yritysvalmennuksesta: mikä oli parasta ja kenelle sitä suosittelisit?
Parasta valmennuksessa oli ehdottomasti se, että mukana oli erilaisilla taustoilla varustettuja luennoitsijoita. Hyvä luennoitsija on usein koko koulutuksen suola. Koska ST-Akatemia on Suomen Tilintarkastajien tytäryritys, raportin varmentajan näkökulma tulee vahvasti esille. Tutustuin ST-Akatemian koulutuksiin työskennellessäni tilintarkastuksen parissa. Kun huomasin, että ST-Akatemian tarjonnasta löytyi vetämääni projektiin sopiva valmennuskokonaisuus, valinta oli helppo tehdä. ST-Akatemian koulutukset ovat oikeasti hyviä, ja ESG-R yritysvalmennuksen kaltaiseen laajaan kokonaisuuteen en ole törmännyt.
Valmennus sopii jokaiselle, kenellä herää tarve lähteä raportointiin mukaan. Kun yritys satsaa tietotaitoon yrityksen sisällä, ei silloin tarvitse olla riippuvaisia ulkopuolisista konsultointipalveluista.
💡 Mitä vinkkejä ja rohkaisuja antaisit niille, joille herää samanlainen palo kestävyyttä kohtaan?
On luonnollista, että kaikki tuntematon voi vähän jännittää aluksi. Rohkaisen kuitenkin lähtemään mukaan kaikkia, joilla herää mielenkiintoa tai tarvetta päästä kestävyysraportointiin kiinni. Luota omaan intuitioon.
On hyvä muistaa, että kestävyysraportoinnissa kyse ei ole pelkästään itse raportista. Se on paljon muuta: opitaan esimerkiksi riskienhallintaa ja luodaan kilpailuetua. Tyhjän päälle et siis jää, vaikka raportointi ei itsessään olisi pakollista. Nyt on erinomainen aika työstää asiaa eteenpäin.
Lue lisää ➡️ ESG-R yritysvalmennus
ESG-R-asiantuntija esittelyssä: Tea Ljungqvist-Karlson