Odotettavissa olevat luottotappiot – taidetta vai taloudellista raportointia?

Jaakko Meronen, KHT, Rahoitusinstrumenttiasiantuntija, Deloitte Oy

Uudistettu rahoitusinstrumenttistandardi IFRS 9 – Rahoitusinstrumentit astui voimaan 1.1.2018. Yhteisöt ovat selvittäneet standardin vaikutuksia tilinpäätökseensä kuumeisesti vuoden 2017 aikana, ja maaliskuun 2018 osavuosikatsauksien julkistusten myötä vaikutukset alkavat tulla viimeistään kunnolla ilmi.

Standardin ehkä keskeisin ja eniten keskustelua herättänyt muutos – rahoitusinstrumenttien luokittelu- ja suojauslaskentasäännösten lisäksi – on uusi arvonalentumismalli. Uuden käytännön mukaisesti nyt siirrytään odotettavissa olevien luottotappioiden kirjaamiseen toteutuneiden luottotappioiden kirjaamisen sijasta. Uusi arvonalentumismalli koskee mm. suurinta osaa lainasaamisista, myyntisaamisia, tiettyjä taseen ulkopuolisia vastuita sekä leasing-saamisia.

Uudistetun arvonalentumismallin myötä IFRS-laskentakäytäntö saatetaan paremmin linjaan pankkien riskienhallinnassa jo käytössä olleen Basel-säännöksiin perustuvan mallin kanssa, joskaan mallit eivät ole keskenään identtiset. Huolimatta siitä, että standardin uudistustarve on lähtöisin rahoitussektorilta, se koskettaa kaikkia muitakin IFRS-standardien mukaan raportoivia yhteisöjä.

Intuitiivisesti ajateltuna uudistetulla mallilla on erittäin vahva perusta, sillä varsinkin rahoituslaitokset kykenevät usein ennakoimaan luottoriskin nousun jo ennen ensimmäistäkään maksutapahtuman laiminlyöntiä. Tämä luottoriskin kasvu tuodaan nyt etupainotteisesti näkyväksi lukujen muodossa tilinpäätöksen käyttäjälle. Uudistuksen odotetaan parantavan yritysten antamia tietoja taseen sisällään pitämästä todellisesta luottoriskistä ja siten palvelevan tilinpäätöksen käyttäjiä entistä paremmin.

Kuten yleensä, malliin liittyy monia soveltamishaasteita. Odotettavissa olevat luottotappiot muodostavat tilinpäätökseen uuden harkinnanvaraisen erän, eikä niiden määrittäminen ole helppo tehtävä edes siinä tapauksessa, että dataa on saatavilla riittävästi ja mallin soveltajalla riittävän laaja ymmärrys aiheesta. Kokemukseni mukaan erityisesti mallin vaatima tulevaisuuteen suuntautuvan informaation huomioiminen koetaan laajalti haasteelliseksi. Myös liitetietovaatimukset herättävät paljon kysymyksiä.

Kuten uuden laskentastandardin käyttöönotossa on tyypillistä, markkinakäytännöt varmasti vakiintuvat tulevien vuosien aikana, ja yhteisöt löytävät itselleen parhaiten toimivat prosessit standardin vaatimuksiin vastaamiseksi. Keskeinen osa parhaiden käytäntöjen muodostamisessa on myös tiedon jakamisella, jossa koulutustilaisuuksilla on oma tärkeä roolinsa.