Siirtohinta- ja tullisäännösten ristitulessa

Juha Laitinen, Partner, Tax Services, PwC

Tullin ja siirtohinnoittelun välinen konflikti on seurausta monestakin asiasta. Siirtohinnoittelussa pyritään siihen, että liiketoiminnan tuotot jakaantuvat oikeudenmukaisesti eri valtioiden kesken. Tullin on tarkoitus kohdistua yhteen maahantuontierään.

Hämmästys. Sana kuvaa parhaiten niitä tuntoja yhtiöissä, jotka toimivat kansainvälisesti tuoden konsernissa tavaroita EU:iin kolmansista maista. Euroopan unionin tuomioistuin nimittäin antoi viime vuoden lopuksi tuomion asiassa C-529/2016 (Hamamatsu Photonica Deutschland GmbH vs Hauptzollamt Munchen).

Ennakkoratkaisupyyntö siirtohintojen käyttämisestä maahantuonnin tullausarvona

Yksinkertaistettuna saksalainen tuomioistuin oli lähettänyt EUT:een ennakkoratkaisupyynnön siitä, saako Hamamatsu käyttää maahantuonnissa tullausarvona yhtiön siirtohintoja. Siirtohinnoilla tarkoitettiin tässä ennakkoratkaisupyynnössä tuotteiden maahantuonnin yhteydessä laskutettua hintaa korjattuna sovitun ajanjakson aikana tehtävillä siirtohintaoikaisuilla ylös- tai alaspäin.

Hamamatsun tapaus kuvaa nykyistä dilemmaa siirtohintasäännösten ja tullisäännösten kesken. Valitettavasti tuomio ei tuonut ainakaan positiivista muutosta dilemmaan. Yhtiö toi Saksaan noin vuoden aikana 1 000 lähetystä ilmeisesti lähinnä Aasiasta. Maahantuotujen laitteiden ja muiden tavaroiden tullit vaihtelivat 1,4 – 6,7 prosenttiyksikön välillä.

Yhtiön siirtohinnoittelussa käyttämä Residual Profit Split Method tarkoitti alkuperäisen kauppahinnan määräytyvän konsernin käyttämän minimituoton perusteella. Jos saksalaisen yhtiön tulos jäi tietyn vaihteluvälin ulkopuolelle, yhtiön tulosta korjattiin joko veloittamalla siltä lisää tai hyvittämällä saksalaista yhtiötä. Yhtiöllä oli tästä menettelystä ennakkohintasopimus saksalaisten veroviranomaisten kanssa (APA).

Tullin ja siirtohinnoittelun välinen konflikti

Tullin ja siirtohinnoittelun välinen konflikti on seurausta monestakin perustavasta asiasta. Siirtohinnoittelussa pyritään siihen, että liiketoiminnan tuotot jakaantuvat oikeudenmukaisesti eri valtioiden kesken. Sen sijaan tullin on tarkoitus kohdistua yhteen maahantuontierään. Euroopan unionin tullisäännösten tavoitteena on saada aikaan oikeudenmukainen, yhtenäinen ja neutraali järjestelmä, jossa ei käytetä mielivaltaisia eikä kuvitteellisia tullausarvoja.

Tullausarvon on ilmennettävä maahantuodun tavaran todellista taloudellista arvoa, ja siinä on näin ollen otettava huomioon tavaran kaikki ne osat, joilla on taloudellista arvoa. Samaan lopputulokseen pyritään myös siirtohinnoittelun periaatteilla. Molemmat säännökset edellyttävät etuyhteydessä olevilta yhtiöiltä hinnoittelulta läpinäkyvyyttä Arm’s length tai fair value -periaatteilla. Kuitenkin hinnoittelumenetelmien ja verotusten eri tarkoitusten vaihdellessa niiden yhteensovittaminen vaikuttaa yhä mahdottomalta.

Tullin ja siirtohinnoittelun valvonta on kahdella eri viranomaisella: Tullilla ja Verohallinnolla. Tullin intressissä on valvoa, että tullausarvo sisältää kaikki hinnanmuodostukseen sisältyvät elementit eli että tullausarvo on riittävän korkea.  Siirtohintatarkastelussa valvonta kohdistuu siihen, että myyjän veloituksissa ei ole ylimääräistä, jolloin maahantuontivaltioon jäisi liian pieni verotettava tulo. Näiden kahden eri intressin yhteensovittamisessa ovat toistaiseksi epäonnistuneet ainakin WCO, OECD ja Euroopan komissio.

EUT:n tuomion seurauksena kauppalasku voidaan yhä useammin kyseenalaistaa tullauksen perustana

Tuomion mukaan tullikoodeksi ei velvoita maahantuojaa ilmoittamaan siirtohintaoikaisuja ylös- eikä alaspäin, jolloin tulliviranomaisella ei ole keinoja varmistaa, että maahantuojat eivät ilmoittaisi vain alaspäin tehtyjä siirtohintaoikaisuja. Tuomio johtanee siihen, että siirtohintaoikaisujen käsittely eri EU-valtioissakin säilyy harmonisoimattomana. Toisaalta todennäköisenä uhkana on, että kauppalasku voidaan yhä useammin kyseenalaistaa tullauksen perustana, vaikka tullikoodeksin ehdoton lähtökohta on kauppalasku tullauksen perustana myös etuyhteysyritysten välisessä kaupassa.

Tuomion jälkeen monessa valtiossa jouduttaneen tullausarvonmäärittelyssä käyttämään vaihtoehtoisia tullausarvon määrittelyitä, jotka ovat hallinnollisesti raskaita. Niiden tullausarvon määrittely pitäisi tehdä maahantuontierittäin ja tuotteittain. Joka tapauksessa vaihtoehtoiset tavat tullausarvon laskemiselle poikkeavat siirtohintaan perustavasta kauppalaskusta, jota suurin osa yrityksistä on tähän mennessä käyttänyt tullausarvona.

Ratkaisu sitovasta tullausarvosta?

Tuomio vaikuttaa välittömästi siihen, että siirtohintaoikaisuja ylöspäin ei tarvitsisi antaa ja siirtohintaoikaisut alaspäin joutuvat tarkkaan syyniin, ja ne pitäisi mahdollisesti kohdistaa maahantuontieriin. Todennäköisesti monessa valtiossa tuomion jälkeen edellytetään toissijaisen tullausarvon käyttämistä jo maahantuonnissa, mikä tekee maahantuojan päivittäisestä toiminnasta äärimmäisen hankalaa.

Tuomio asettaa yritykset kohtuuttomaan tilanteeseen, sillä nyt tulliviranomaisilla ei ole antaa asiakkaille yksiselitteisiä ohjeita. Komissio on asettanut työryhmän pohtimaan sitovan tullausarvon antamista tullausarvon määrittelyssä. Sitovasta tullausarvosta voisi löytyä ratkaisu yritysten tulliviranomaisten kanssa sopimien sopimusten korvaajaksi.

KOULUTUKSIA VEROTUKSESTA >

JULKAISUJA VEROTUKSESTA >