Yleishyödylliset yhteisöt ja verokarhu: Pitääkö olla huolissaan?

Juha Laitinen Partner, OTK | Tax Services, PricewaterhouseCoopers Oy

Niin pientä tai isoa asiaa ei ole olemassa, etteikö sen ympärille perustettaisi yhdistystä Suomessa. Senkin jälkeen kun PRH poisti toimimattomia yhdistyksiä rekisteristään PRH:ssa yhdistyksiä on rekisteröity yli satatuhatta.

Ja millaista työtä ne tekevät? Ne liikuttavat ihmisiä sekä fyysisesti että tunteita synnyttämällä, ne kehittävät sosiaalihuoltoamme ja pitävät palveluillaan yllä hyvinvointiyhteiskuntaamme, ne ajavat yhteiskunnan asioita ja toimivat kansalaisyhteiskunnassa yksilön vaikuttamiskanavana. Ne ovat valtakunnallisia jättejä tai hyvin paikallisia jäsenille tärkeiden asioiden hoitamiseen perustettuja yhteisöjä.

Osalla on työntekijöitä, osa tekee kaiken talkootyönä, osalle yhdistys on paikka kokoontua joko fyysisesti tai henkisesti. Ne tekevät hyvää jäsenilleen tai jäsenet yhdessä muille apua ja tukea tarvitseville. Lähes jokainen suomalainen osallistuu jonkun yhdistyksen tekemiseen, ehkä jopa kaikki. Jäseniäkin on noin 15 miljoonaa.

Pitäisikö olla huolissaan?

Tyypillistä näille seuroille, liitoille, järjestöille ja miksi ne on aina nimettykään, on tarve rahoitukselle. Toiminnan vaatima raha yhdistyksiin tulee jäsenmaksuina, avustuksena valtiolta tai kunnilta, lahjoituksina ja yhä useammin omana varainhankintana. Varainhankintaan johtavat ehtyvät avustukset ja rahoittajien asettamat vaatimukset omarahoitukselle. Varainhankinnassa yhdistykset luonnollisesti käyttävät vahvuuksiaan eli pelkän rahankeräyksen sijaan tai lisäksi myyvät usein ylivertaista osaamistaan sillä sektorilla, jossa ne toimivat. Järjestävät koulutuksia, tekevät vastiketta vastaan tutkimuksia ja arvioita, kehittävät, analysoivat ja antavat osaamisensa jäsentensä ja myös muiden käytettäväksi vastiketta vastaan.

Äkkiä yhdistys huomaa tai vaikkapa tilintarkastaja taikka verohallinto havaitsee dilemman syntyneen: rahoittajat vaativat omarahoitusta ja kun hyödyntää osaamistaan ja ehkä myös fasiliteettejään, niin kolikon toiselle puolelle vaihtuukin kuvaksi verokarhu. ”Pitäisikö olla huolissaan?” -kysymys syntyy useimmiten siellä missä pitääkin eli hallituksessa niiden ihmisten keskuudessa joiden pitääkin olla huolissaan, tehdäänkö asiat lain mukaan.

Pitäisikö maksaa veroja?

Pitäisikö maksaa veroja on paljon vaikeampi kysymys kuin pitääkö olla huolissaan. Yleishyödyllisten yhteisöjen verotus perustuu pääosin 1970-luvun lainsäädäntöön ja KHO:n päätöksiäkin on julkaistu aiheesta yli sata. Voisi siis sanoa, että ei täysin yksiselitteistä ja selvää lainsäädäntöä.

Hyvä esimerkki on museotoiminta ja arvonlisäverotus. Voisi kuvitella, että säätiön tai yhdistyksen ylläpitämällä museotoiminnalla ei pitäisi olla arvonlisäverotuksen kanssa haasteita. Toisin on kun katsoo KHO:n päätöksiä. Julkaistuista päätöksistä löytyy kolme museotoimintaa käsittelevää päätöstä, joista ensimmäinen koski hakeutumista arvonlisäverovelvolliseksi viime vuosituhannella. Kaksi tuoreempaa tapausta ovat kuin museointendentin laaja oppimäärä arvonlisäverotukseen.

Museota ylläpitävä säätiö oli hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi toiminnastaan siinä onnistumatta, koska hallinto-oikeus ei katsonut sen harjoittavan toimintaansa arvonlisäverolain tarkoittamalla tavalla liiketoiminnan muodossa. Tästä opikseen ottaneena se arveli vapautuvansa myös kiinteistöhallintapalvelujen omasta käytöstä, koska siihen ei voida soveltaa arvonlisäverolakia. Toisin kävi. Hallinto-oikeuden päätöksellä, jonka KHO pysytti, katsottiin direktiivin liiketoiminta -käsitteen olevan laajempi kuin  arvonlisäverolain vastaavan käsitteen. Ihan perusarvonlisävero-osaamisella tuota olisi ollut vaikea johtaa, kun sitä ei aiemmin ole lain ja direktiivin vertailussa esiintynyt. Asian selvittäminen aloitettiin vain ja ainoastaan oikean toimintatavan valitsemiseksi. Verohallinnon annettua positiivisen päätöksensä, ei kukaan arvannut, että vuosien päästä asia ratkeaisi täysin päinvastaisesti.

Samoihin aikoihin julkisoikeudellinen museota ylläpitävä säätiö pohti samoin, mikä on oikea ja erityisesti lainmukainen tapa toimia. Se hakeutui arvonlisäverovelvolliseksi toiminnastaan. Pari vuotta edellisen päätöksen jälkeen KHO päätyi arvioimaan arvonlisäverodirektiiviä siten, että sillä ei ole vaikutusta arvioitaessa hakeutumisen edellytyksiä, koska direktiivi ei sisällä vapaaehtoista hakeutumista.

Helppona ei voi museoiden arvonlisäverotusta pitää, kun tähän lisäisi vielä vaikkapa taide-esineiden hankinnan erot Suomesta, EU:sta tai EU:n ulkopuolelta. Se on sitten jo museointendentin koko arvonlisäverokurssi.

Ilmoittaudu koulutukseen!

Yhdistykset ja säätiöt – verotuksen tietopäivä | Helsinki ja etäkoulutus