Yritystukien käyttöä pitää valvoa

Riitta Laine: Yrityksien pelastamiseksi käytetään valtavia summia rahaa. Kun rahaa on paljon liikkeellä ja asialla

Riitta Laine, KHT, tilintarkastusasiantuntija, Suomen Tilintarkastajat ry

Yritykset elävät koronan vuoksi vaikeita aikoja, ja niiden pelastamiseksi käytetään valtavia summia rahaa. Osa tuesta on ns. suoraa rahallista tukea. Osa on välillistä, kuten vuokrien perimättä jättämistä ja maksuaikojen pidentämistä.

Kun rahaa on paljon liikkeellä ja asialla on kiire, on olemassa riski, että suora tuki ei kohdistu oikein. Kaksi asiaa korostuu:

  • On pyrittävä varmistamaan, että yritys on mahdollista pelastaa tukitoimilla. Rahat eivät mene kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
  • On myös huolehdittava siitä, ettei tukia käytetä väärin – joko tietämättömyydestä johtuen tai tahallisesti.

Suoraa tukea jaetaan muun muassa Finnveran, Valtion pääomasijoitus Tesin (Teollisuussijoitus Oy) ja Business Finlandin kautta. Vakiintuneina toimijoina niillä on valmiit prosessit ja kontrollit tuen jakamiseksi.

Finnvera takaa lainoja, jotka haetaan yrityksen oman pankin kautta. Finnveran mukaan ”Yrityksellä tulee olla pidemmän aikavälin kannattavan toiminnan edellytykset.”

Tesi alkaa myöntää vakautusrahoitusta 14.4. alkaen. Sen mukaan ”Vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista taloudellisista ongelmista lisärahoituksen voimin.”

Tilinpäätökset merkittävässä roolissa rahoituspäätöksissä

Ensisijaisesti halutaan siis pelastaa yritykset, joiden on tuen avulla mahdollista jatkaa toimintaansa kriisin jälkeen. Tilinpäätökset ja niistä annetut tilintarkastuskertomukset ovat tärkeässä roolissa, kun arvioidaan hakijoiden taloudellista tilannetta, kannattavuutta ennen koronaepidemian aiheuttamia ongelmia ja edellytyksiä selvitä viruksen aiheuttamista ongelmista.

Hakemuskäsittelyä voi helpottaa, että yhtiöllä on esittää tuore, tilintarkastettu tilinpäätös. Tilintarkastajat tarkastavat parhaillaan tilikauden 2019 tilinpäätöksiä. Jos koronaepidemian vaikutukset tarkastettavaan yhtiöön ovat olennaiset, lisätään tilinpäätökseen asiasta riittävät tiedot.

Tilintarkastuksen päätteeksi tilintarkastaja antaa tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastuskertomuksessa annetaan lisätieto, jos toiminnan jatkuvuuteen liittyy olennaista epävarmuutta. Lisätiedosta käy ilmi, liittyykö epävarmuus koronaan vai oliko toiminnan jatkuvuus vaarantunut jo ennen koronavirusta. Tällä voi olla vaikutusta rahoituspäätökseen.

Yhtiön on tärkeää laatia sellainen tilinpäätös, joka antaa sen tuloksesta ja taloudellisesta asemasta oikean kuvan. Sen tulee huolehtia myös siitä, että sen aiemmat tilinpäätökset löytyvät PRH:sta.

Tukia voidaan valvoa myös jälkikäteen

Monen tukimuodon kohdalla yrityksen soveltuvuutta hakijaksi arvioidaan siis etukäteen tilinpäätöksen ja siitä annetun tilintarkastuskertomuksen avulla. Jaettua tukea voidaan valvoa myös jälkikäteen. Erityisesti, jos kehitetään uudenlaisia tukimuotoja, pitäisi samalla miettiä, millainen valvonta niiden ympärille luodaan.

Väärinkäytökset ja virheet ovat mahdollisia kiireessä. Hakemuksia tulee ovista ja ikkunoista, eivätkä pelisäännöt ole selvät kaikille. Kun eletään keskellä kriisiä ja tukitoimenpiteillä on kiire, jälkikäteinen valvonta voi olla tuen jakamishetkellä tehtävää arviointia järkevämpi vaihtoehto tai täydentää sitä.

Tilintarkastajalla on kokemusta, jota kannattaa hyödyntää

Tilintarkastajilla on kokemusta erilaisten avustusten ja tukien tarkastamisesta.

Tukia voidaan valvoa jälkikäteen vaatimalla tuen saajalta kustannus- tai lopputilitystä sekä niiden tarkastusta tilintarkastajan tekemänä. Tämän tyyppisessä tarkastuksessa tilintarkastaja tekee ns. erikseen sovitut toimenpiteet ja raportoi tuen antajalle niiden pohjalta. Tarkastus ja raportoiminen voisi tapahtua kansainvälisen ISRS 4400 -standardin mukaisesti. ISRS 4400 -raportointia käytetään muun muassa joissain Business Finlandin rahoitusmuodoissa.


Lue myös:

Lisää samasta aiheesta

Blogit

Kirjanpidon tietopalvelu – kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito

Säännöllisesti päivittyvä ja käytännönläheinen Kirjanpidon tietopalvelu on loistava apuväline jokaiselle kirjanpidon ja tilinpäätöksen parissa toimivalle. […]
Lue lisää
Blogit

Kouluttautuminen ESG-raportoinnin asiantuntijaksi

ESG-raportointi, kestävyysraportointi, vastuullisuusraportointi… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaikka nimityksiä on monia, on yksi asia […]
Lue lisää
Blogit

ESG-raportointi – 3 vinkkiä ensikertalaisille

“Mikä on ESG-raportointi ja mistä lähteä liikkeelle?”, kysyy tällä hetkellä moni. ESG Advisor Katja Tolkilla […]
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Scroll to Top