5 minuutin tilinpäätösanalyysi: kannattavuus, vakavaraisuus ja likviditeetti – ei taida onnistua?!

Harri Seppänen, KTT, Riippumaton arvonmäärityksen asiantuntija,
Research Associate, Aalto-yliopisto

Yrityksen taloudellisen analysoinnin suomalainen ”kansanperinne” kertoo, että yrityksen analysoinnissa tulisi keskittyä kolmeen seikkaan: kannattavuuteen, vakavaraisuuteen ja likviditeetiin. Tämän kansanperinteen rinnalle on some -huumassa esitetty myös ajatuksia, että yrityksen taloudellisen suorituksen ja aseman voisi analysoida tunnuslukujen avulla 5 minuutissa … tai 3 minuutissa … tai jopa 1 minuutissa! Näin esitetään siis aikana, jolloin yritysten liiketoimintamallit, tilinpäätösinformaatio ja tilinpäätösstandardit ovat tulleet yhä monimutkaisemmiksi.

Käytäntöä ja vähän teoriaa – yrityksen tavoite

Palataanpa hieman kansanperinteistä ja some -huumasta ajassa takaisin päin. Yrityksen taloudellisena tavoitteena pidetään nykymuotoisen taloudellisen ajattelun mukaisesti omistaja-arvon luomista. Tämä ajatus nousi nykymuotoisena vahvasti pinnalle taloustieteilijä Milton Friedmanin New York Times Magazine kirjoituksessa vuonna 1971. Tällä kirjoituksella on ollut ja on edelleen merkittävä vaikutus käytäntöön sen saamasta kritiikistä huolimatta.

Arvon jakaminen ja luonti – arvon lähde

Yrityksen arvo perustuu talousteorian mukaan diskontattujen kassavirtojen malliin.  Alfred Rappaport jalosti käytännön sovellutuksen mallista teoksessa Creating Shareholder Value (1986). Rappaportin malli teki arvon ja (Rappaportin) arvoajurien välisen yhteyden yksiselitteiseksi. G. Bennett Stewart puolestaan popularisoi ja jatkojalosti käytännön sovellusta arvoajureista teoksessa The Quest for Value (1991) perustuen diskontattujen taloudellisten lisäarvojen malliin.

Nämä mallit esittävät yrityksen arvoon vaikuttavat tärkeimmät arvoajurit kahdella vaihtoehtoisella lähestymistavalla: kassavirtojen (arvon jakaminen) ja suoriteperusteisten tilinpäätösmittareiden (arvon luonti) muodossa. Ehkäpä vielä tärkeämpi seikka on, että Stewartin teos tehokkaasti popularisoi Robert Hamiltonin vuoden 1777 teoksessa An Introduction to Merchandize esitetyn kriteerin yrityksen menestykselle ja arvon luonnille: pääoman tuottoaste versus pääoman kustannus.

Operatiivinen kasvu, kannattavuus ja tehokkuus – yrityksen ydin

Yrityksen taloudellisen suorituskyvyn – ja siis kassavirtojen ja taloudellisen lisäarvojen – analysointi puolestaan vaatii hienojakoisempaa ja vertailukelpoisempaa arvoajureiden analyysiä. Donaldson Brownin Du Pont yhtiön käyttöön vuonna 1912 kehittämä tilinpäätöksen tunnuslukuihin perustuva Du Pont -malli on tähän tehtävään edelleenkin erittäin hyödyllinen. Malli yhdistää pääoman tuottoasteen johdonmukaisesti niin yrityksen kannattavuuteen, pääomien käytön tehokkuuden kuin myös velkavivun käytöstä saatavaan hyötyyn.

Vaikka Du Pont-malli huomioi myös yrityksen rahoituksellisen vahvuuden ja joustavuuden, eivät suoriteperusteisesti mitatut kasvu, kannattavuus ja tehokkuus itsessään kerro kuinka tehokkaasti yritys muuntaa tuloksen kassavirraksi. Kassavirrat eivät ole pelkästään yrityksen toiminnan ydin arvonmäärityksessä, vaan ne ovat myös kulmakivi rahoitusriskin analysoinnissa.

Rahoituksellinen vahvuus ja joustavuus – toiminnan resurssi

Nykyaikainen rahoitusriskin – ja siihen liittyvien luotto-, maksuhäiriö- ja konkurssiriskien – määrittäminen perustuu pitkälti muun muassa William Beaverin, Edward Altmanin ja myös Robert Mertonin vuosina 1965-1975 tekemään innovatiiviseen tutkimustyöhön. Niin käytännössä kuin teoriassakin yrityksen maksuhäiriö- ja konkurssiriskin todennäköisyys – ja siis sen luottoluokitus – määritetään pitkälti yrityksen tilinpäätösinformaation perusteella: kyky tuottaa kassavirtaa, velkojen määrä ja velkarahoituksen maksujen määrä.

Yrityksen rahoituksellinen vahvuus ja siis alhainen maksuhäiriöriski indikoi myös korkeata velkakapasiteettiä. Korkea velkakapasiteetti puolestaan on resurssi, joka antaa yritykselle rahoituksellista joustavuutta – ja mikä tärkeämpää, se antaa yritykselle operatiivista joustavuutta strategian toteuttamiseksi.

Takaisin alkuun – omistaja-arvon luonti

Todellinen yrityksen omistaja-arvon luonnin määrä määräytyy markkinoilla: yrityksen markkina-arvon muutoksena. Markkina-arvo perustuu markkinoiden tulevaisuuden odotuksiin kassavirroista – tai vaihtoehtoisesti esitettynä taloudellisista lisäarvoista. Markkinoiden tulevaisuuden odotukset puolestaan useassa tapauksessa perustuvat yrityksen historialliseen tilinpäätösinformaatioon ja erityisesti sen perusteella ennustettuun taloudelliseen suoritukseen.

Ympyrä on sulkeutunut – kokonaiskuvan rakentaminen

Analysoinnin tekeminen ei onnistu yhdessä, kolmessa tai viidessä minuutissa. Yksinkertaisesti tällainen mielikuva on virheellinen ja siihen perustuvat johtopäätökset johtavat helposti vääriin päätöksiin. Huolellinen ja oikein tehty analyysi vie aina aikaa.

Kokonaisvaltaisen analyysin tekemistä kuitenkin helpottaa niin päätöksen- kuin analyysintekijän ymmärrys siitä, kuinka kaikki analyysin osa-alueet kytkeytyvät johdonmukaisesti toisiinsa: omistaja-arvo ja sen luomisen kriteerit; operatiivisen toiminannan kasvu, kannattavuus ja tehokkuus sekä taloudellisten lisäarvojen tuottaminen; rahoituksellinen vahvuus ja joustavuus mukaan lukien kassavirtojen tuottamiskyky ja luottoluokitus; sekä yrityksen arvo ja ennustettu taloudellinen suorituskyky.

Kokonaisvaltainen kehikko voidaan valjastaa niin yrityksen historiallisen suorituksen mittaamista ja analysointia varten kuin myös sen taloudellisen suunnittelun ja ennustamisen käyttöön. Se auttaa niin operatiivista johtoa ja henkilöstöä kuin talousjohtoa ja -hallintoa ymmärtämään ja arvioimaan yrityksen strategian sekä siihen liittyvien toimien taloudellisia seurauksia ja onnistumista. Se myös mahdollistaa tehokkaan kommunikoinnin yrityksen ja sen rahoittajien välillä.

Harri Seppänen

Harri on riippumaton taloudellisten analyysien, suorituksen mittauksen sekä yrityksen arvonmäärityksen big data analyysejä pyörittävä erityisasiantuntija ja kouluttaja sekä Aalto Yliopiston Research Associate.

PS: Yrityksen arvon määrittämisen perustana olevasta diskonttaustekniikasta on löydetty ensimmäisiä esityksiä Mesopotamiasta 1.800-1.660 ennen ajanlaskun alkua. Myös kirjanpidon juuret ulottuvat Mesopotamiaan noin 4.000-3.500 eaa. Samoin Hammurabin laki, jälleen Mesopotamiassa, noin 4.000 vuotta sitten vahvisti velkojan suojan.