Nappaa asiantuntijan vinkit etäopiskeluun

Etäkoulutukset laajentavat valinnanmahdollisuuksia.

Etäkoulutukset | Taloushallinnon ammattilaisen työhön kuuluu jatkuva muutoksien seuraaminen. Lainsäädäntömuutoksien lisäksi jokaisen ammattilaisen tulee ymmärtää, mitä muutokset tarkoittavat myös käytännössä. Moni on jäänyt kaipaamaan työpaikalla tapahtuvaa sparrailua kollegoiden kanssa ja sen kautta saatuja oivalluksia. Nyt uusien asioiden kanssa ollaan enemmän yksin. Vastuu omasta oppimisesta on jokaisella itsellään.

Etäkoulutukset laajentavat valinnanmahdollisuuksia

Perinteisen lähikoulutuksen ehdoton etu on luonteva sosiaalinen kanssakäyminen ja verkostoituminen. Kukapa ei nauttisi valmiista aamupalasta ja alansa parhaiden asiantuntijoiden tapaamisesta! Etäkoulutukset ovat kuitenkin ansainneet oman paikkansa ammatillisten koulutusten tarjonnassa, johon ne ovat tulleet jäädäkseen.

Etäkoulutukset tuovat vaihtoehdon lähikoulutusten ja videokoulutusten välille. Siinä yhdistyvät hyödyt molemmista – mahdollisuus interaktiiviseen keskusteluun asiantuntijan ja muiden osallistujien kanssa ja toisaalta ajansäästö ja helppous, kun matkustamiseen ei tarvitse käyttää aikaa.

Digitaalinen osaamisympäristö tuo opiskeluun uusia työkaluja

Jotta koulutuskokemus olisi yhtä miellyttävä kuin lähikoulutuksessa, on tärkeää, että digitaalinen osaamisympäristö luo sille onnistumisen edellytykset. Digitaaliset osaamisympäristöt ovatkin saaneet valtavan kehityspotkun samalla kun etäkoulutukset ovat jatkaneet suosionsa kasvattamista. Koulutusten laatutakuu tulee säilyä aina riippumatta siitä, minkä koulutusmuodon asiakas valitsee.

Etäkoulutukset vaativat kuitenkin osallistujilta erilaisia opiskelutaitoja kuin perinteinen opiskelu. Ne alkavat oman osaamisen kehittämisen suunnittelusta eli niin sanotusta oppimispolusta aina koulutuspäivään saakka. Nappaa seuraavaksi osaamisen kehittämisen asiantuntija Kaisa Karttusen vinkit etäopiskeluun.

Etäkoulutukset: parhaat oppimisstrategiat

 Ole hyvin valmistautunut 

  • Varmista, että tekniset laitteet ovat valmiina ja mahdolliset kirjautumistiedot ovat helposti saatavilla. Näin et joudu käyttämään aikaa kirjautumiseen, kun luento on jo käynnissä.
  • Varmista myös, että kurssimateriaalit ovat auki tai helposti löydettävissä ja muistiinpanovälineet valmiina.  

Valmistele opiskelupaikkasi etukäteen 

  • Etsi omaa keskittymistäsi tukeva opiskelupaikka, joka on myös ergonomisesti hyvä, jotta jaksat keskittyä opiskeltavaan asiaan.
  • Minimoi keskittymistä haittaavat elementit, kuten televisio tai sosiaalisen median ilmoitukset.

Mieti miten opit parhaiten 

  • Onko sinun helpompi vain kuunnella vai onko sinun luontevampaa keskittyä seuraamalla luennoitsijaa? Auttaako luentomateriaalien seuraaminen sinua fokusoimaan ajattelua? 
  • Aktiivinen osallistuminen tukee asian sisäistämistä, joten kysy ja osallistu rohkeasti tai tee aktiivisesti muistiinpanoja. 
  • Oletko tarkkailija, toteuttaja, osallistuja vai pohdiskelija? 

Ole avoin 

  • Virtuaaliset oppimisympäristöt voivat helpottaa aktiivista osallistumista, kun kysymyksen tai kommentin voi miettiä ja muotoilla rauhassa valmiiksi. Usein käytössä olevat erilaiset interaktiiviset työkalut ja keskustelukentät voivat madaltaa kynnystä vuorovaikutukseen muiden osallistujien sekä kouluttajan kanssa.

Aseta itsellesi tavoite koulutukseen

  • Kun olet määritellyt itsellesi mitä haluat koulutuksella saavuttaa, on sinun helpompi keskittyä olennaiseen sekä myös pyytää tarkennuksia ja ohjausta, jos jokin asia jää mietityttämään. Koulutuksen jälkeen on silloin myös helpompi arvioida koulutuksen antia.

Koulutukset

Lue lisää Rajaton-koulutuspalvelusta, josta löydät kaikki taloushallinnon etäkoulutukset kiinteään vuosihintaan.

Lue myös Rajaton-kouluttajien kuulumisia:

Lisää samasta aiheesta

Blogit

Kirjanpidon tietopalvelu – kunnan ja kuntayhtymän kirjanpito

Säännöllisesti päivittyvä ja käytännönläheinen Kirjanpidon tietopalvelu on loistava apuväline jokaiselle kirjanpidon ja tilinpäätöksen parissa toimivalle. […]
Lue lisää
Blogit

Kouluttautuminen ESG-raportoinnin asiantuntijaksi

ESG-raportointi, kestävyysraportointi, vastuullisuusraportointi… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaikka nimityksiä on monia, on yksi asia […]
Lue lisää
Blogit

ESG-raportointi – 3 vinkkiä ensikertalaisille

“Mikä on ESG-raportointi ja mistä lähteä liikkeelle?”, kysyy tällä hetkellä moni. ESG Advisor Katja Tolkilla […]
Lue lisää

Lisää samasta aiheesta

Poimintoja ST-Akatemian tuotteista ja palveluista

Scroll to Top